Piippumäki sijaitsee Kaakkois-Suomessa, noin 45 km lounaaseen Mikkelistä ja 230 km pohjoiseen Helsingistä. Aiemman tutkimustiedon ja -aineiston sekä alueen geologian pohjalta on oletettavaa, että alueella on grafiittia.
Lentomittauksissa todetut aeromagneettiset anomaliat viittaavat suomugrafiitin esiintymiseen Piippumäellä. Tähän viittaavat myös Turun Åbo Akademin kenttätöiden aikana tekemä pintanäytteenotto ja sähkömagneettiset mittaukset. 6 km:n anomalia yhdistää Piippumäen Kärpälän historialliseen kaivokseen, joka on Suomen merkittävin historiallinen grafiittikaivos ja jossa grafiittisen hiilen pitoisuus oli jopa 51,6 % ("Cg").
Vuosina 2013 ja 2015 otetut kalliopaljastumanäytteet olivat pitoisuudeltaan 5-10 % Cg, ja kenttätyössä havaittiin myös grafiittirikkaita lohkareita. Åbo Akademin tekemät Slinggram sähkömagneettiset tutkimukset ja maaliskuussa 2016 tehdyt HLEM-geofysikaaliset lisätutkimukset toivat lisää rohkaisevia tuloksia. Åbo Akademin tekemä pyyhkäisyelektronimikroskooppi ("SEM") -tutkimus osoittaa, että grafiittirakeet näyttävät säännöllisiltä ja että SEM-kuvissa ei näy grafiitin epäpuhtauksia. Keskimääräinen kokonaisrikki (TS) on hyvin alhainen, 0,33 % TS. Grafiittisen hiilen pitoisuus on mitattu olevan suurimmillaan 14,7 % Cg ja keskimäärin 6,41 % kaikista analysoiduista grafiittipitoisista kivistä.
Piippumäki-varausalue
Akku Minerals Oy on jättänyt varausilmoituksen alueesta Piippumäki Pertunmaan ja Mäntyharjun kunnassa. Varausilmoitus on voimassa kaksi vuotta, ja suunnitelmissa on jättää malminetsintälupahakemus alueen lupaaville osille tämän ajan sisällä. Varausilmoitus kattaa koko esiintymän, mutta talojen ja teiden läheisyydessä oleville alueille on laillisesti jätettävä suojavyöhyke.
Lue lisää varauksesta täältä.
Varausalueen kartta suojavyöhykkeineen. Varausalueen rajat on merkitty vaaleanpunaisella viivalla. Mikäli yhtiö seuraavassa vaiheessa hakee malminetsintälupaa osalle alueesta, suojavyöhykkeet rajataan hakemusalueiden ulkopuolelle, eikä niillä suoriteta tutkimusta tai muita toimenpiteitä.